Vuoden vaihteen jälkeen perheessäni luovuttiin toisen auton käytöstä. Asumme asuinalueella, mistä julkisilla "normaalitöihin" kulkeminen on tehty lähes mahdottomaksi. Tästä syystä jouduin valitsemaan polkupyöräni, jonka olin jo suosiolla jättänyt aiempien selkävaivojeni vuoksi varastoon pölyttymään. Ensimmäiset kaksi, kolme viikkoa aamuisin liikkeellelähtö korpesi. Etenkin kovina pakkasaamuina motivaatio oli todella alhaalla. Niinpä kehitin, itseäni jotenkin edes motivoidakseni strategian, ja päätin yrittää löytää hyviä syitä miksi kulkea polkupyörällä auton sijasta.
Onneksi syitäkin on vähitellen löytynyt ja fyysisen kuntoni kohentuessa olen tarvinnut yhä vähemmän ja vähemmän itseni motivointia. Aluksi tosiaankin ajattelin ensisijaisesti kahta asiaa mäkiä ylös puuskuttaessani: 1)ympäristö ja hiilidioksiidipäästöt sekä 2)fyysisen kunnon (ja työkykyni parantuminen). Jossain vaiheessa nopeat, ei välttämättä niin kovin tieteelliset tutkimukseni osoittivat pystyneeni pudottamaan jopa kolmanneksella taloutemme autoilusta johtuvia päästöjä. Vielä on selvittämättä mikä on minun oma osuuteni hiilidioksiidipäästöihin pyöräillessäni, mutta yksi asia minua lohduttaa, nimittäin se, että fyysisen kuntoni kehittyessä myös päästöni pienenevät.
1 kommentti:
Fillaroinnin aloittaminen on se kaikkein hankalin juttu, mutta kun siihen tottuu, siitä jopa nauttii kun saa pienessä vihmassa painella kohti duunia.
Ja mieltä keventää tosiaan nuo yllä mainitsemasi seikat.
Pitää ruveta seurailemaan tätä sun blogia. Jatka samaa rataa!
Lähetä kommentti